sunnuntai 24. elokuuta 2014

Leadlight-kukkia

Leadlight- tekniikka eli lyijylasi -tekniikka on kynsikoristeluissa melkoisen uusi ja ehkä vielä vähän tuntematonkin juttu. Näin saa kuitenkin melko kivannäköisiä koristeluja tehtyä, vaikka toki, onhan näistä vaivaakin tavallista leimailua enemmän. Leadlight tarkoittaa kynsien koristelussa sitä, että vaalealle pohjalle leimataan kuvio ja sen jälkeen kirkaspohjaisilla (jelly lakat soveltuvat hyvin) lakoilla maalataan kuviot leiman päältä. Maalaamiseen käytän itse yleensä dotting toolia.
Näissä kynsissä lakkasin ensin pohjan valkoiseksi Ginan valkoisella. Sitten leimasin tähän koristelutyyliin hyvin sopivan kuvion Moyoun Pro-laatasta 06 mustalla leimalakalla. Sitten vaan valkkailemaan sopivat kirkaspohjaiset lakat. Näitä voi tehdä itsekin sekoittamalla tipan värilakkaa kirkkaaseen lakkaan? Mulla on Rican Squishy-sarjan tähän tarkoitukseen valmistettuja lakkoja, joten käytin niistä Grapea, Tangerinea ja Lemonia ja lisäksi vielä Nfu Oh:n NW04 -lakkaa, jonka vihreä pohja sopii hyvin, kun glitterit ovat painuneet pullon pohjalle! :D  Dotting tool heilumaan, sitten siistailu ja pikakuivattava ja siinähän on kiva lopputulos? :)





12 kommenttia:

  1. Ihan uus koristelutyyli, ainakin mulle. Mä oon niin käsi että tyydyn kokeilemisen sijasta vain ihailemaan näitä sun upeita lakkauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OonaV tämä on helppoa!! :D Ei oo niin nokonuukaa miten väriä sutii ja aina näyttää kivalta!! :D oikee käsikin onnistui oikein hyvin! :D Koklaa ihmeessä! Mutta kiitos ^_^

      Poista
  2. Oh, testiin menee tää tekniikka ! (joskus..) :D

    Ihanat kynnet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos <3 kannattaa, helppoa ja aika näyttävää :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. kiitti <3 (mutta arvaa kuinka armottomasti tekee mieli lakata, vapaapäivän kunniaksi, lisääää... voisko joku tulla tänne lakattavaksi? :D )

      Poista